2 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laiksi
asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Valinnanvapaudesta on puhuttu jo kaksi vuotta. Joitakin muutoksia täytyi tehdä kesäisen perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta. Pääsimme lausumaan mielipiteemme uuteen versioon laista.
Pelkästään lain yleisperustelut ovat 74 sivua pitkät. Tämän vuoksi lakia voi kommentoida vain hyvin pintapuolisesti, kuten uutisissakin on tehty.
Joitain saamiani vaikutelmia:
Ensinnäkin julkisuuden yltiönegatiivinen kuva on ihmeellinen ja jopa vainoharhaisen laumakuvitelman oloinen. Esimerkki: kuinkahan moni suomalainen tietää, että perustuslakivaliokunta lausui kesällä, että valinnanvapauden lisääminen on ”erittäin merkityksellistä” yksilön perusoikeuksien toteutumiselle? Mediassa annettu kuva on kovin toinen. Laissa on paljon hyviä ajatuksia, joita lähdetään toteuttamaan, riippumatta miten sote-uudistuksen nyt käy.
Toiseksi, valinnanvapaus ja koko maakunnan toiminnan onnistuminen ei riipu niinkään tästä laista tai mistään muusta laista. Se riippuu siitä, miten hyvin maakunta osaa ”ajaa” valinnanvapautta ja järjestäjän rooliaan. Aivan samoin kuin millään lailla ei luoda hyvää koulua, sote-keskusta tai mitään organisaatiota. Laki antaa vain väljät puitteet, ja onnistuminen rakennetaan ruohonjuuritasolla.
Kolmanneksi, laissa on maakunnalle paljon ehtoja, joiden nojalla se voi rajata valinnanvapautta. Julkisuuden kauhukuvat ongelmista ovat minusta liioiteltuja. Lisäksi näiden ehtojen tulkinnasta käydään vielä paljon oikeutta. Kovin yleisiä muotoiluja löytyy.
3 – 5 Kaavoituspykälät
Kaavoitus etenee kolmessa hankkeessa. Hienoa, että paikkakunnalla tapahtuu!
6 Eräiden johtoryhmän jäsenten tehtäväkohtaisten palkkojen
tarkistaminen
Muutaman johtoryhmän työntekijän palkkaa korotettiin. Kaupunginjohtajalla oli minusta kestäviä perusteita näille, vaikka kaikkia emme korottaneetkaan niin paljon kuin hän esitti.
7 Lekatien uuden teollisuushallin vuokraaminen Jita Oy:lle
Jita vuokraa kokonaisuudessaan hallin, jonka toinen puolikas oli aiemmin toisella toimijalla. Hyvä asia, että kysyntää on.
10 Virtain kaupungin henkilökunnan työpaikka-aterioiden hinnat
Verohallinto on korottanut ravintoedun hintaa 10 senttiä vuodelle 2018. Kaupungin työntekijöiden ruokailujen hinnat ja verotusarvot ovat määräytyneet verohallinnon linjausten mukaan. Siispä korotimme näitä.
11 Täyttölupa elinkeinotoimen yrityskoordinaattorille
Elinkeinotoimeen satsataan jatkamalla määräaikaisen yrityskoordinaattorin paikkaa vuodella. Puolet työpanoksesta maksaa Tredu, jota pyritään hyödyntämään yritysten tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Ammatillinen reformi on onnistuneesti toteutettuna valtava mahdollisuus kouluttaa juuri niitä aloja, joita tarvitaan, paikkakunnalla asuvista ihmisistä. Ammatillinen reformi on myös, kuten valinnanvapauslaki, vasta keino tehdä asioita uudella tavalla, todella hyvin ja tehokkaasti. Mutta onnistuminen tai epäonnistuminen ratkaistaan jokaisessa koulutuspaikassa paikan päällä.
14 § Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 20.11.2017 § 405 päätöksestä koskien omistajaohjausta Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:lle
Koillis-Satakunnan Sähkön hallituksessa on viisi miestä. Hallintoneuvostossa on yksi nainen ja 14 miestä.
Kaupunginhallituksen päätöksestä antaa yhtiökokousedustajalle ohje esittää jatkokausia Pentti Tikkasen hallituspaikalle ja Vesa Haapamäen hallintoneuvoston puheenjohtajuudelle on tehty oikaisuvaatimus.
Hallitus ja hallintoneuvosto eivät ole tasa-arvolain mukaisessa tilassa, jossa kumpaakin sukupuolta on vähintään 40%. KHO:n olemassaolevista päätöksistä voi päätellä, että tila on korjattava, koska kuntien enemmistöomistamaa yhtiötä pidetään tasa-arvolain määräysten alaisena.
Minusta asiantilan korjaaminen on yhtiön asia, johon yhtiö ilmeisesti onkin ryhtymässä. Luontevaa olisi toimia kuten tällaisissa tilanteissa yleensä. Neuvottelemalla kaikkien osapuolten kanssa yhdessä, kenellä olisi minkä sukupuolen ehdokkaita, milloin tilanne saadaan kuntoon ja miten erovuoroisuudet järjestetään uudelleen siten, etteivät samoille paikkakunnille lukitu samat sukupuolet.
Nyt meidän päätöksestämme on tehty oikaisuvaatimus. On kyllä mielestäni väärä toimintatapa, että Virtain pitäisi yksin alkaa asiantilaa korjaamaan, vaikka meillä varmasti hyviä naisehdokkaitakin olisi.
Jos hallinto-oikeuteen edetään, sittenpä saadaan vastaus, sitähän varten juridiset tiet ovat. Tyylikkäämpää asioiden hoitamista olisi kyllä puhua yhdessä kuin yrittää pakottaa yhtä tahoa ratkaisuihin, jotka eivät edes riitä lailliseen tulokseen.
KHO on linjannut yhdessä aiemmassa päätöksessään, että jos kunnalla on alle puolet yhtiön omistuksesta ja vain yksi hallituspaikka, tasa-arvolakia ei yhden ainoan edustajan osalta tarvitse miettiä. Eli varmaankin myös voittaisimme oikeudessa.
No, hyvä asia on, että yhtiö alkaa hoitaa asiaa itse!