Koulua ollaan tekemässä, vaikka välillä joku aina kysyy, missä viivytään. On se täältä tulossa 😀 Ensimmäisessä käsittelyssä hankesuunnitelman luonnos. Koko kokouksen esityslista täällä.
2 Yhtenäiskoulukampuksen hankesuunnitelmaluonnos
Hankesuunnitelman tehtävä on selvittää työn sisältö ja laajuus. Ei siis ole suunniteltu mitään rakenteita, vaan on laskettu, montako neliötä voitaisiin tarvita, paljonko voisi maksaa, mihin koulu suunnilleen sijoittuisi ja minkä kokoinen rakennus se olisi.
Hankesuunnitelman tarkoitus on, että sen pohjalta voidaan alkaa keskustella, paljonko koulu tulee maksamaan, mistä on varattava alueet parkkipaikoille ja muista isoista kysymyksistä. Sitten kun valtuusto on nämä ratkaissut, päästään kilpailuttamaan varsinaista suunnittelua. Luonnos ei ole vielä julkinen, vaatii säätöä. Ehkä elokuussa on jo jotain näyttää. Suuria kysymyksiä vielä edessä.
3 Koulukeskusalueen asemakaavan muutos
Koulun rakentaminen vaatii asemakaavan muutoksen, joka käynnistetään nyt.
5 Puukkoniemen asemakaavan valmisteluaineiston nähtäville
asettaminen
Toisvedeltä Hiekkarannan vierestä on maata ostanut Naava Villas -yhtiö, jolla on Ähtärissä loma-asuntotoimintaa. Yhtiö on tehnyt kaupungin kanssa kaavoituksen käynnistämissopimuksen. Ymmärsin itse yhtiön sivuilta, että toiminta ainakin Ähtärissä on korkeatasoista omistusmuotoista lomahuoneistoa.
Hieno asia paikkakunnalle! Maallikkomielipiteeni on, että Virtain matkailussa on paljon kehittymisen tilaa, ja ehkä tästä päänavauksesta seuraa jotain muitakin asioita.
Toinen asia, mihin olen matkailussa tapahtuneessa hirvittävän tyytyväinen, on KesäVirrat Soi. Edellisen valtuuston viimeisessä kokouksessa joku sanoi naulan kantaan, että kaupungin tulee pysyä erossa tuon tapahtuman järjestämisestä muutoin kuin tukijan roolissa.
Kun ammattilaiset, joilla on omat rahat pelissä, päättävät ohjelmistosta, markkinoinnista ja kaikesta, jälki on sen mukaista. Kannattaa käydä katsomassa kotisivuilta, minkätasoista on paitsi ohjelma, kaikki visuaalisesta ilmeestä lähtien. Tienvarsiviitatkin ovat olleet jo pitkään paikallaan.
8 Nallelan peltoalueen asemakaavan valmisteluaineiston
nähtäville asettaminen
Nallelan peltoalueen asemakaava etenee. Häiritsemättömän teollisuuden ja kaupan alan toiminnoille tontteja tulossa.
Kevyen liikenteen väylät huomioidaan alusta lähtien, hienoa! Hallituksen ilmastostrategiassahan pyritään kasvattamaan pyöräilymatkojen määrää 30 prosentilla. Saapa nähdä, alkaako valtio myös jollain tavoin tukemaan kuntia kevyen liikenteen edistämisessä.
Monet tahot odottavat pyöräilyltä valtavia vaikutuksia terveyteen ja talouteen:
http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/syntyisiko-talouden-tuottavuusloikka-pyorailemalla/
Joka tapauksessa Kitusenkulman, Nallelan ja Ahjolan tonttien markkinointi tulee olemaan elinkeinopolitiikan kärkihanke.
18 Talousarvion toteuma 31.5.2017 tilanteen mukaisena
Talousarvio on toukokuun perusteella toteutumassa hyvin tarkasti. Perusturvalautakunnan kokouksessa näytti perusturvan tilanne vielä paremmalta, mutta toukokuu ja lomaraha-arvio on kääntänyt senkin budjetin mukaiseksi.
Muut pykälät
Enimmäkseen nimeämisiä tehtäviin ja yksittäisten rakennusten kaava-asioita.